Mä olen aina kokenut olevani vääränlainen. Liian iso. Liian ujo. Liian kaikkea epämääräistä. Mun elämässä on ollut hirveän vähän ajanjaksoja, jolloin olen ollut itseeni tyytyväinen.
Jo päiväkodissa mä olin isompi kuin muut. Ala-asteella mä olin isompi kuin isommatkin koululaiset. Yläasteen lopulla mä kyllästyin ja lopetin syömisen. Se olikin ihan helppoa. Mä laihduin ysin kevään ja lukion ekan luokan alkamisen välissä 15-20 kiloa ja tunsin ekaa kertaa olevani hento ja ihana, 170 senttisessä varressani oli vain 63 kiloa. Sain osakseni ihailua ja positiivisia kommentteja, oli ekat poikaystävät ja hyvät kaverit. Sitten mä pikkuhiljaa päästin irti, vähän aikaa mä pystyin syömään mitä halusin, ja painokin alkoi nousta 70 kilon paikkeille. Siellä mä olen kieputellut, 70-75 kilon paikkeilla.
Meidän häät oli elokuussa 2008, laihdutin niihin hulluna, enkä päässyt alle 69 kilon, mutta olin tosi sopusuhtainen ja hoikka. Sit kävi niin kuin monelle muulle, avioelämä toi mukanaan tosi paljon lisäpainoa, kun ei ollut enää mitään syytä laihduttaa. Mies oli työttömänä, ja molemmat syötiin suruumme. + 15 kiloa myöhemmin meni kaikki vaatteet uusiksi, ja mä hullu säilytän niitä edelleen, on tosi vaikea luopua niistä kun niin kovin toivon, että vielä joskus mahdun niihin.... Syksyllä 2009 jätin pillerit pois raskauden toivossa ja koko ajan ajattelin, että alanpa tässä pikkuhiljaa pudottelemaan painoa, mutta sitten mä plussasinkin tosi nopeasti. Ekassa neuvolassa painoin 87 kiloa. Raskausaika oli tosi vaikea, mä olin ahdistunut, itkin ja söin vaan, ei ne kilot mitenkään yllätyksenä tulleet. Viimeisellä neuvolakäynnillä ennen synnytystä painoin 107 kiloa. Synnärille jäi muutama kilo, olin kesän 2010 helteissä niin turvonnut. Imetys ei onnistunut, 3 kuukautta lypsin maitoa ja sitten annoin periksi.
Vauvaelämä on ollut uuvuttavaa, enkä ole tähän mennessä ehtinyt oikein ajatella itseäni ollenkaan. Syyskuussa painoin 100 kiloa ja kokeilin nutriletteja ekan kerran. Sitten tää on ollut yhtä veivaamista, olen nutraamalla saanut muutaman kilon pois, sitten taas jättänyt koko asian sikseen. Nyt, kun vauvan ja mun uniasiat on unikoulun jälkeen kunnossa, mulla on aivan uutta energiaa tähän hommaan. Näillä mennään.
