Eilinen tiukistelu siis kannatti.

Pikkasen Pläski täyttää tänään yhden kuukauden! Mielessäni on pyörinyt kovin tämä blogin kirjoittaminen ja sen aikaansaama motivaatio. En ole aikaisemmin kirjoittanut anonyymina ja tunnistamattomana, mikä tällä hetkellä näyttää olevan hyvä ratkaisu: aihe on vain rajattu osa elämästäni, eikä kärkkäitä sanoja tarvitse säästellä.Olen aikaisemmin seurannut montaakin laihdutusblogia, mutta en olisi ilman omaa kokeiluani tajunnutkaan, kuinka kivalta tuntuu saada virtuaalista tukea, tsemppejä ja kommentteja. :) Kiitos niistä. On ihan mieletöntä, että joku jaksaa seurailla mun projektiani.

Lisäksi tuota motivaatiota nostaa kyllä se, että jos asetan tavoitteitani julkisessa blogissa, mä jotenkin sitoudun itsekin niihin, sen sijaan, että joka maanantai jatkaisin viikonlopun rentoilulinjalla. Sekin loistava juttu tässä kirjoittamisessa on, että pääsee reflektoimaan itseään ja tunteitaan, seuraamaan ylä- ja alamäkiä noin niinkuin jälkeenpäin. Esim. eilinen postaus tuntuu jo nyt kovin surkuhupaisalta, noin sitä vain kärvisteltiin, mutta mä selvisin siitä!

Toisaalta nyt kun silmäilin vanhoja kirjoituksiani, niin kyllähän tää paino on hitaasti ja jojoillen laskenut. Mutta se on laskenut! Koko kesän aikana (eli tämä rupeamahan alkoi virallisesti 30.5.2011) painoni on laskenut kohta 6 kiloa! En mä ole ikinä kesällä onnistunut läheskään näin hyvin! Tiukemminkin tähän voisi suhtautua, ja jättää repsahduspäivät ja oluet ja makkarat ja kebabit väliin: jos olisin jättänyt syömättä kaikki nämä kielletyt herkut, missähän lukemissa mä jo olisinkaan menossa? Noh... turha jossitella. Nyt mennään tässä näin ja olen enemmän kuin tyytyväinen.

Tärkeintä mulle on, että

a) mä palaan repsahduksien jälkeen ruotuun,

b) paino ei lähde nousukiitoon missään vaiheessa ja

c) niinkuin eräs viisaasti kommenteissa sanoi, laihdutuspäiviä on oltava enemmän kuin niitä syöminkipäiviä.